3. sosepäivä ja välipäivä, punnitus lähestyy

Ylihuomenna on ensimmäinen punnitus. Eilinen meni aivan pipariksi, koska intouduin mässäilemään ja litkimään lonkkua lätkää katsoessa, mutta ei se minua suuremmin stressaa. MM-kisat pelataan vain kerran vuodessa. Jos niiden takia paisun, kirin sitten kisojen loputtua taas pois sen, mitä kisojen aikana lihoin.

Tänään on sosepäivä ja samalla Äitienpäivä, josta tosin sanouduin jo irti, vaikka äiti olenkin. Ostin lapsille herkkuja, mutta itse en niitä syö.

Sosepäivä:

Aamuksi maustamatonta rahkaa, mustikoita, ja cashew pähkinöitä soseena (1 lasillinen sosetta).

Lounaaksi kasvissosekeittoa selleristä, perunasta, porkkanasta, ja sipulista.

Välipalaksi soijajogurttipohjainen banaanipirtelö chia-siemenillä.

Päivälliseksi kauravelliä.

Iltapalaksi samaa kuin aamulla.

Välipäivä:

Aamuksi välipalapatukka.

Lounaaksi falafel-pyöryköitä, herneitä, ja 1dl peruna-porkkanasosetta.

Välipalaksi banaani.

Päivälliseksi kasviswok nuudelilla.

Iltapalksi teetä ja sympatiaa.